Tietoa Ametrosta

Olemme luotettava ja vastuullinen siivousfirma

Ametro on vuonna 2001 perustettu palveluyritys, joka on vuodesta 2009 keskittynyt kotisiivouksiin. Tarjoamme korkealaatuista ja ammattitaitoista siivouspalvelua pääkaupunkiseudulla. Olemme luotettava ja vastuullinen toimija, jolla on oma, itse koulutettu henkilökunta.

Meistä

Osaavat ja sitoutuneet työntekijämme ovat filippiiniläisiä ja olemme yhdessä kuin suuri Ametro-perhe. Kannamme vastuumme niin henkilökunnastamme kuin ympäristöstäkin.

Haluamme huolehtia kodistasi niin, ettei sinun vapaa-aikasi hupene pitkän päivän jälkeen kotitöiden tekemiseen, vaan voit keskittyä vaikkapa lasten harrastusten seuraamiseen, omiin harrastuksiin tai vain rentoutumiseen sohvalla lempikirjan parissa. Siksi lähetämme luoksesi aina tutun siivousparin, joka saa tehokkaasti aikaan puhtaan lopputuloksen.

Tavoitteenamme on aina palvelun korkea laatu. Meille laatu tarkoittaa paljon muutakin kuin puhtautta. Huolehdimme, että sovituista asioista pidetään kiinni ja henkilökuntamme on motivoitunutta, jotta sinä voit olla levollisin mielin.

quote-icon

Olen ylpeä ja iloinen työstäni. Minulle on tärkeää, että voin koko ajan oppia uutta työssäni. Minua kannustaa asiakkaiden positiivinen palaute ja se, että olen saanut tuottaa hyvää palvelua asiakkailleni. Lisäksi minut on tehnyt erittäin onnelliseksi se, että Ametro on auttanut tuomaan perheeni Suomeen. Mieheni työskentelee myös Ametrossa ja lapseni käyvät suomalaista koulua.

Imelda Flores
Työntekijänä 8 vuotta
quote-icon

Asiakkaani arvostavat sitä, että kerron mielelläni kotisiivouksen tiedoista ja tekniikoista heille. Ametro on hyvä työpaikka, koska täällä saan lisäkoulutusta alalle. Johtaja on tukenut meitä monin tavoin, samoin esimiehet. Minulla oli myös erityinen syy tulla Ametroon töihin: sisarukseni ja sukulaiseni työskentelevät täällä myös.

Emily Aguilar
Työntekijänä 10 vuotta

Kotisiivousta Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja lähialueilla

Siivoamme säännöllisesti yli tuhatta kotia pääkaupunkiseudulla. Kotisiivouksen toimialueenamme ovat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ja jonkin verran myös muu Uusimaa. Yrityksen autoilla siivousparimme liikkuvat sukkelasti päivän aikana paikasta toiseen ja omat siivousvälineemme sekä verkkokaupasta tilatut tuotteet kulkevat kätevästi mukana.

4,4 42 arvostelua

  • Avatar Mirjami Hakala ★★★★ kuukausi sitten
    Olen ollut tämän yrityksen asiakkaana vasta 2 kk. Tähänastiset kokemukseni ovat olleet erittäin hyvät. Parasta siinä ovat iloiset, ystävälliset ja tunnollisesti … lue lisää työtään tekevät 2 meille nimettyä siivoojaa!
    Heidän asenteestaan näkyy halu hoitaa tehtävänsä kiitettävästi! Toinen minulle tärkeä asia on, että siivous tehdään asiakkaan toiveiden mukaisesti.
    Edellisen siivousliikkeen jouduin irtisanomaan, kun he tekivät oman konseptinsa mukaan, jossa pölyt siirrettiin vain toiseen paikkaan ja lika jäi lattiaan, esim. valkoinen laattalattia saumoineen pinttyi niin pahasti, että oli todellinen urakka saada se puhtaaksi heidän jäljiltään.
  • Avatar Sara I ★★★★★ kuukausi sitten
    Olemme olleet vuosia Lekatorin, sittemmin Ametron, asiakkaina. Joka kerta on siivottu toiveiden mukaisesti ja työntekijät käyneet sovitulla ajalla. Kommunikointi … lue lisää sujuu englanniksi "reissuvihkon" avulla. Siivoojat eivät häiriinny kissastakaan, joka hyörii varmasti mukana, kun on niin ihmisystävällinen ja seuranhaluinen (paitsi imuroinnin aikana:)
  • Avatar K Kanelinen ★★★★★ kuukausi sitten
    Olen ollut useamman vuoden Ametron asiakkaana eikä minulla ole pahaa sanaa sanottavana. Hyvää jälkeä on tehty. Harmi vain etten puhu englantia jos työntekijä … lue lisää ei puhu Suomea mutta eipä ole haitannut yhtään mitään kaikki on pelannut hyvin. Kiitos paljon.
  • Avatar Leena Rantala ★★★★★ kuukausi sitten
    Ammattitaitoiset ja ystävälliset filippiiniläiset siivoojat, tosin kommunikointi heidän kanssaan edellyttää englannin kielen taitoa. Ylimääräiset palvelut … lue lisää kuten ikkunan- ja mattojen pesu hoituvat nopeasti ja joustavasti.